Synnytysväkivalta sukupuolistuneena väkivaltana

Synnytysväkivalta sukupuolistuneena väkivaltana

Monet naiset ympäri maailmaa saavat synnytyksen aikana osakseen epäkunnioittavaa ja loukkaavaa kohtelua. Tällainen kohtelu paitsi rikkoo naisten oikeuksia saada kunnioittavaa hoitoa, voi myös vaarantaa heidän oikeutensa elämään, terveyteen, ruumiilliseen koskemattomuuteen ja syrjimättömyyteen.

-WHO 2015

Jokaisella ihmisellä on oikeus arvokkaaseen ja kunnioittavaan kohteluun ja nämä oikeudet pätevät itsestäänselvästi myös seksuaali- ja lisääntymisterveydenhuollossa ja synnytyksen aikana. Viime vuosina on useissa tutkimuksissa ja katsauksissa kuitenkin nostettu enenevässä määrin esiin raskaana oleviin ja synnyttäjiin kohdistuvat itsemääräämisoikeuden ja koskemattomuuden loukkaukset ilmiönä, jota esiintyy systemaattisesti terveysjärjestelmissä ympäri maailmaa. Maailman terveysjärjestö WHO:n kannanotto vuodelta 2015 vaatiikin enemmän toimintaa, keskustelua ja tutkimusta synnyttäjien oikeuksien loukkauksista ja nimeää ilmiön vakavaksi kansanterveydelliseksi ja ihmisoikeudelliseksi ongelmaksi ympäri maailmaa (1).

Esimerkiksi vuonna 2015 julkaistussa systemaattisessa katsauksessa (2) tarkasteltiin 65 aiheeseen liittyvää tutkimusta 34 eri maasta, jotka edustivat eri maantieteellisiä sijainteja ja tulotasoja. Synnyttäjien kokemuksissa ympäri maailmaa toistuvat esimerkiksi pakotetut tai tarpeettomat toimenpiteet, luvaton voimankäyttö, epäkunnioittava kohtelu, painostaminen, nöyryyttäminen, syyllistäminen ja tietoon perustuvan päätöksenteon estäminen ja toisaalta heitteillejättö ja hoitamatta jättäminen. Ilmiötä kuvaamaan on nousemassa käsite obstetrinen väkivalta. Obstetrinen (eli synnytysopillinen) väkivalta käsitteenä mainittiin virallisessa yhteydessä ensimmäistä kertaa Venezuelassa vuonna 2007 säädetyssä laissa ”Organic Law on the Right of Women to Be Free from Violence”. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa käsittelevässä laissa obstetrinen väkivalta määritellään näin:

[Obstetrinen väkivalta on] naisen kehon ja lisääntymistoimintojen anastamista hoitohenkilökunnan toimesta, mikä ilmenee epäinhimillisenä kohteluna ja lääkkeiden väärinkäyttönä, sekä luonnollisten prosessien muuttamista patologisiksi, mikä johtaa itsemääräämisoikeuden menettämiseen ja omaan kehoon ja seksuaalisuuteen liittyvän vapaan päätöksenteon estymiseen, mikä puolestaan vaikuttaa negatiivisesti naisten elämänlaatuun. (3)

Käsitteenä obstetrinen väkivalta siis korostaa medikalisaation eli lääketieteellistymisen roolia väkivaltaisten rakenteiden luojana ja ylläpitäjänä sekä auktoriteettijohtoiseen ja toimenpidekeskeiseen synnytyskulttuuriin liittyvää oletusta itsemääräämisoikeuden luovuttamisesta asiantuntijoille.

Obstetrisen väkivallan määrittelyä

Väkivaltaa voidaan luokitella esimerkiksi sen mukaan, onko se fyysistä tai ruumiillista, emotionaalista tai henkistä, seksuaalista, hengellistä tai taloudellista. Väkivaltaa jaotellaan siis keinon perusteella ja kullakin väkivallan muodolla on omanlaisensa dynamiikka: erilainen tapa satuttaa ja aiheuttaa seurauksia. (4) Synnytyksessä koettu väkivalta näyttäisi usein sisältävän sekä fyysistä, emotionaalista että henkistä väkivaltaa ja naisten kokemuksissa synnytysväkivalta rinnastuu usein myös seksuaaliseen väkivaltaan. Obstetrinen väkivalta on myös rakenteellista ja systeemista, sillä se liittyy yhteiskunnan valtarakenteisiin ja yhteiskunnallisten järjestelmien ja instutuutioiden toimintaan. Systeemiselle väkivallalle on ominaista se, että periaatteessa oikeudet saattavat olla olemassa, mutta vakiintuneilla toimintatavoilla voidaan ohittaa tietynlaisia kokemuksia tai tuottaa jollekin ihmisryhmälle epäoikeudenmukaisia tilanteita (4). Periaatteessa siis kaikilla terveydenhuollon asiakkailla on oikeus koskemattomuuteen, itsemääräämiseen ja tietoon perustuvaan päätöksentekoon, mutta käytännössä terveysjärjestelmien toimintatavat näyttäisivät helposti ohittavan nämä oikeudet raskaana olevien ja synnyttävien asiakkaiden kohdalla. Väkivaltaa arvioitaessa pohditaan usein keinon ohella myös teon tarkoituksellisuutta eli sitä onko teon päämääränä ollut satuttaa vai onko kyse esimerkiksi vahingosta tai ymmärtämättömyydestä (4). On tärkeä ymmärtää, että väkivalta ei kuitenkaan koskaan määrity tarkoituksellisuudesta käsin. Synnytyksessäkin koettu väkivalta on väkivaltaa täysin riippumatta siitä onko se tapahtunut tarkoituksellisesti vai ymmärtämättömyydestä.

Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (CEDAW-sopimus) hyväksyttiin YK:ssa vuonna 1979 ja CEDAW-sopimuksen täytääntöönpanoa valvovan komitean yleissuositus nro 19 vuodelta 1992 teki naisiin kohdistuvan väkivallan näkyväksi ihmisoikeusjärjestelmässä. Suosituksessa naisiin kohdistuva väkivalta määritellään väkivallaksi, joka kohdistuu naiseen tämän sukupuolen perusteella tai joka vaikuttaa epäsuhtaisesti naisiin (5). Raskaus ja synnytys ovat nimenomaan naiskeholle ominaisia kokemuksia ja naiset siten obstetrisen väkivallan pääasiallinen kohde. Obstetrinen väkivalta on kuitenkin uusi termi vanhalle ongelmalle, joka on jo kauan onnistunut välttymään globaalin yhteisön ja kansallisten ja paikallisten terveysviranomaisten huomiolta ympäri maailmaa. Aivan viime vuosiin asti synnyttäjien epäkunnioittava ja väkivaltainen kohtelu on ilmiönä loistanut poissaolollaan sekä sukupuolistuneeseen että naisiin kohdistuvaan väkivaltaan keskittyvässä kirjallisuudessa kuin myös lainsäädännössä. Ilmiön nimeäminen on tärkeä askel tämän väkivallan muodon tekemisessä näkyväksi ja obstetrisen väkivallan käsitteellistäminen sukupuolistuneena väkivaltana korostaa entisestään sen luonnetta rakenteellisena väkivaltana, jonka kitkeminen vaatii muutoksia nimenomaan institutionaalisella tasolla (6).

Obstetrisen väkivallan käsitteellistäminen seksuaalisen väkivallan muotona korostaa synnyttäjien kertomuksissa toistuvaa metaforaa koskemattomuuden rikkomuksista raiskauksena (7). Synnytyksessä tapahtuneen väkivallan seuraukset muistuttavatkin usein seksuaalisen väkivallan seurauksia. Seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa pidetään erityisen haavoittavana väkivallan muotona, sillä se loukkaa syvästi ihmisen koskemattomuutta, horjuttaa turvallisuudentunnetta ja saattaa muokata uhrin käsitystä itsestä ja toisista ihmisistä (8). Seuraukset ovat pitkäkestoisia ja ne voivat johtua paitsi väkivallan aiheuttamista vammoista, myös teon synnyttämistä häpeän, syyllisyyden ja haavoittuvuuden tunteista. Traumaattisen stressin oireet ovat tyypillisiä seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneille ja hoitamattomana traumatisoituminen vaikuttaa merkittävästi ihmisen toimintakykyyn ja terveyteen (8).

Valtasuhteet ja väkivaltaiset rakenteet äitiyshuollossa

Väkivalta liitetään usein sosiaaliseen kontrolliin ja valtaan. Väkivalta voidaan nähdä sosiaalisen kontrollin äärimmäisenä muotona, voimakeinona, jonka avulla saadaan valtaa yli toisten (4).Vaikka yhteiskunnallisen elämän kiinnipitävät siteet muodustuvatkin toisista välittämisestä ja huolenpidosta, väkivalta on osa järjestäytyneen yhteiskunnan dynamiikkaa: institutionaalinen valta tuottaa rakenteellista väkivaltaa. Ne merkitykset, tarkoitukset ja oikeutukset, jotka ympäröivät synnyttäjiin kohdistuvia väkivallan tekoja muistuttavat meitä siitä, että terveydenhuollon järjestelmät heijastelevat usein syvällä yhteiskunnan rakenteissa vaikuttavia valta-asetelmia (9). Raskaana oleviin ja synnyttäjiin kohdistuvan väkivallan juuret ovat jäljitettävissä sukupuolten väliseen epätasa-arvoon ja vallan epätasaiseen jakautumiseen sekä siihen, miten naisiin ja naiskehoihin yhteiskunnassa suhtaudutaan. Naisiin kohdistuva väkivalta linkittyy naiseutta halventaviin ja naisia hyväksikäyttäviin yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin rakenteisiin, joissa naiset eivät ole täysvaltaisia yhteiskunnallisia toimijoita (4). Synnytysoppi on vahvasti kytköksissä lisääntymiseen ja naisten seksuaalisuuteen ja on siksi erityisen altis alistaville käytännöille.

Synnyttäjät kohtaavat väkivaltaa myös korkean tulotason maissa, joissa lapsi- ja äitikuolleisuus on hyvin alhaista. Väkivaltaa ei siis tapahdu taloudellisten ja teknologisten resurssien puutteessa vaan niistä huolimatta ja osittain myös niistä johtuen (10). Tapa, jolla synnyttäjiä hoidetaan modernin länsimaisen lääketieteen kontekstissa on normalisoinut ajatuksen synnytyksestä ensisijaisesti mekanistisena tapahtumana, jota asiantuntijat seuraavat ja kontrolloivat bioteknologioiden avulla. Tässä mallissa synnyttäjän keho määrittyy objektiksi, toiminnan ja kontrollin kohteeksi, synnytyksen sosiaalinen merkitys hämärtyy ja synnyttäjän toimijuus ja ääni hukkuvat tai muuttuvat merkityksettömiksi (10). Synnyttäjiin kohdistuvat rikkomukset voidaan ymmärtää myös performatiivisena väkivaltana eli väkivaltana, jonka itsessään ajatellaan olevan väkivallan syy, sillä itsemääräämisoikeuden kieltäminen performoi hoitohenkilökunnan ja lääketieteellistä tietoa edustavien valta-asemaa terveysjärjestelmän hierarkiassa (4).

Normalisoitunut väkivalta

Vaikka osa synnyttäjistä saa osakseen kohtelua, jonka suurin osa ihmisistä tunnistaa väkivallaksi, obstetrinen väkivalta on usein niin sanottua arkista väkivaltaa, joka on niin itsestäänselvää, ettemme ajattele sitä väkivaltana. Itsemäärämisoikeudesta luopuminen on normalisoitunut osaksi synnyttämisen kokemusta kun erilaiset bioteknologiset interventiot ovat ottaneet pääroolin synnytystapahtumassa ja oikeuden takaisin vaatiminen voi käynnistää valtakamppailun, jossa väkivalta toimii välineenä hierarkkisen järjestyksen ylläpitämiseksi. Juuri tällaisten hiljaa hyväksyttyjen ja vaiettujen väkivallan muotojen esiin tuominen on tärkeää sukupuolistuneen väkivallan ymmärtämiseksi osana yhteiskunnan rakenteita.

Synnytyksissä tapahtuvan väkivallan tekijöinä ovat yksilöt, mutta terveydenhuollon ammattilaiset eivät välttämättä ole tietoisia roolistaan väkivaltaisten rakenteiden toimeenpanijoina (6,7). Myöskään väkivallan uhrit eivät välttämättä käsitteellistä kokemustaan väkivaltana (9) ja jäävät yksin selittämättömiltä tuntuvien pahan olon tunteiden kanssa. Moni ei myöskään halua nähdä itseään uhrina, koska se käsitteenä pitää usein sisällään ajatuksen pasiivisesta kohteesta, joka leimaantuu loppuiäkseen väkivallan uhriksi. Siksi onkin tärkeä puhua vallan ja väkivallan rakenteista ja irtaantua ajatuksesta, jonka mukaan väkivaltaa tekevät yksittäiset häiriintyneet ihmiset ja kohteiksi joutuvat heikot ja puolustuskyvyttömät. Jokainen meistä on haavoitettavissa, mutta yhteiskunnan rakenteista riippuen jotkut ovat haavoittuvaisempia kuin toiset. Sekä väkivallan tekijät että sen kohteet elävät samojen väkivaltaisten rakenteiden keskellä ja ovat siten molemmat näiden rakenteiden uhreja. Tuomalla esiin syvälliset rakenteelliset syyt väkivallan takana on mahdollista ymmärtää ja muuttaa niitä rakenteita, jotka ylläpitävät normalisoitunutta väkivaltaa. Itseen kohdistuneen väkivallan käsittäminen laajana yhteiskunnallisena ongelmana voi auttaa käsittelemään omaa kokemusta ja helpottaa tai poistaa väkivallan kohteeksi joutumisen synnyttämiä syyllisyyden ja häpeän tunteita ja toisaalta vapauttaa väkivallan toimeenpanijat näkemään ilmiöstä syntyvän keskustelun nimenomaan yhteiskunnallisena, ei yksilöihin kohdistuvana kritiikkinä.

Lähteet:

  1. World Health Organization 2015. The prevention and elimination of disrespect and abuse during facility-based childbirth. https://apps.who.int/iris/bitstream/handle/10665/134588/WHO_RHR_14.23_eng.pdf?sequence=1
  2. Meghan A. Bohren, Joshua P. Vogel, Erin C. Hunter, Olha Lutsiv, Suprita K. Makh, João Paulo Souza, Carolina Aguiar, Fernando Saraiva Coneglian, Alex Luíz Araújo Diniz, Özge Tunçalp, Dena Javadi, Olufemi T. Oladapo, Rajat Khosla, Michelle J. Hindin, A. Metin Gülmezoglu. 2015. The mistreatment of women during childbirth in health facilities globally: a mixed-methods systematic review. Plos Medicine 12(6): e1001847.
  3. Rogelio Pérez D’Gregorio 2010. Obstetric violence: a new legal term introduced in Venezuela. International Journal of Gynecology and Obstetrics, 111/3.
  4. Suvi Ronkainen 2017. Mitä väkivalta on? Teoksessa Johanna Niemi, Heini Kainulainen ja Päivi Honkatukia (toim.). Sukupuolistunut väkivalta. Oikeudellinen ja sosiaalinen ongelma. Vastapaino, Tallinna.
  5. Kevät Nousiainen ja Merja Pentikäinen 2017. Naisiin kohdistuva väkivalta ihmisoikeuskymyksenä. Suomi alisuorittajana. Teoksessa Niemi, Kainulainen & Honkatukia (toim.). Sukupuolistunut väkivalta. Oikeudellinen ja sosiaalinen ongelma. Vastapaino, Tallinna.
  6. Maria T. R. Borges 2018. A violent birth: Refraiming coerced prodecured during childbirth as obstetric violence. Duke Law Journal vol 67:827.
  7. Sara Cohen Shabot 2016. Making Loud Bodies “Feminine”: A Feminist-Phenomenological Analysis of Obstetric Violence. Human Studies May Vol 39, Issue 2, s. 231-247.
  8. Suvi Nipuli ja Katriina Bildjuschkin. Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Ohjaus 5/2016. Helsinki 2016. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/130504/URN_ISBN_978-952-302-625-4.pdf?sequence=1&isAllowed=y
  9. Freedman LP, Kruk ME 2014. Disrespect and abuse of women in childbirth: challenging the global quality and accountability agendas. Lancet; 384:e42-4
  10. Stella Villarmea 2009. Rethinking the origin: Birth and human value. Teoksessa Jinfen Yan & David E. Schrader (toim.). Creating a Global Dialogue on Value Inquiry: Papers From the Xxii Congress of Philosophy (Rethinking Philosophy Today). Edwin Mellen Press.

Suvi Lehtilä

hum. kandi, HRHP

Kirjoittaja tekee pro gradu -tutkimusta obstetrisesta väkivallasta suomalaisissa synnytyssairaaloissa Helsingin yliopistossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *