Seuraavaksi haluamme muutosta!

Seuraavaksi haluamme muutosta!

Minä myös synnyttäjänä -kampanja käynnistyi toukokuun alussa. Tiesimme, että aihe on tärkeä, tiesimme että vaietusta väkivallasta pitää puhua, tiesimme, että synnyttäjien kokemien ihmisoikeusloukkausten pitäisi kiinnostaa kaikkia. Silti epäilimme: olisiko aihe liian vaikea ja uusi, kiinnostaisiko se ketään.

Epäilimme turhaan: puhelimet pirisivät ja sähköpostit suhahtelivat, kun synnytysväkivaltaa tai loukkauksia kokeneet naiset jakoivat kokemuksiaan ja toimittajat pyysivät haastatteluja. Parissa päivässä kampanjan aloituspostaus oli tavoittanut 120 000 ihmistä ja sen alle oli kertynyt kymmeniä kommentteja väkivallasta ja huonosta kohtelusta. Yhteensä kampanjan puitteissa on tähän mennessä jaettu parisataa kokemusta.

Nyt kampanja on jäämässä kesätauolle, mutta ennen sitä haluan pohtia sen onnistumisia ja seuraavia askelia. Laskujeni mukaan kampanjasta julkaistiin mediassa yli 20 juttua, myös virolainen lehti Eestinen noteerasi kampanjan lyhyessä jutussaan, samoin ruotsin-suomalainen Sisu-radio. Sari Valton -radio-ohjelma Ylellä käsitteli kampanjaa ja se vilahti myös alueuutisissa.

Kampanja toi rytinällä synnytysväkivallan ilmiön ihmisten tietoisuuteen. Hengissä selviäminen ei riitä – jatkossa synnyttäjät osaavat vaatia lakisääteisten oikeuksiensa kunnioittamista.

Vaikka sairaaloiden edustajien kommenteissa kampanjan viesti ja synnytysväkivallan käsite ymmärrettiin usein väärin, on selvää, että median yhteydenotot ja julkinen keskustelu pakottavat sairaaloiden henkilökunnan pohtimaan toimintaansa. Kuulemani mukaan ainakin kätilöiden someryhmissä kampanja on herättänyt vilkasta keskustelua. Valtaosa kätilöistä tunnistaa ilmiön olemassaolon.

Median huomion suhteen olen pettynyt tapaan rakentaa juttuja niin, että ammattiauktoriteetin omaavat sairaaloiden edustajat vievät keskustelun sivuraiteille vähättelemällä, loukkaantumalla ja ymmärtämällä väärin kampanjan viestin. Meille on pitkä tie kuljettavana, ellei edes synnytysväkivallan ilmiönolemassa oloa pystytä tunnustamaan.

Median huomiota tärkeämpää on se, miten monet synnyttäjät ovat havahtuneet tajuamaan itseensä kohdistuneen epäasiallisen vallankäytön ja loukkaukset ja miten moni on saanut kokemalleen nimen. Nämä asiat toistuvat saamassamme palautteessa. Jotkut synnytyväkivaltaa tai loukkauksia kokeneet eivät ole koskaan ennen saaneet oikeutusta kokemukselleen. Terveydenhuollon ammattilaiset ja läheiset ovat lohduttaneet elävällä vauvalla tai puhuneet sen puolesta, ettei muuta vaihtoehtoa ollut. Myöskään kokemuksen seurauksia ihmisen psyykkeelle ja seksuaalisuudella ei ole usein ymmärretty. Näitä palautteita lukiessa on sellainen olo, että kaikki kampanjaan uhratut tunnit ovat olleet sen arvoisia. Nyt väkivaltaa kokeneilla on ääni ja sanat.

Kampanjan tärkeä saavutus on myös se, että yhteistyössä Aktiivinen synnytys ry:n kanssa vastasimme YK:n ihmisoikeusvaltuutetun kyselyyn äitiyshuollon aikaisista loukkauksista. Raportin pohjalta lähetimme eduskunnalle kannanoton, jossa esitämme toimia synnytysväkivallan ehkäisemiseksi. Tietääksemme muita vastauksia Suomesta ei ole lähtenyt eikä ihmisoikeusjärjestöillä täällä ei ole tietoa aiheesta. Raportti toimii taustatietona, kun YK kysyy Suomen valtiolta ihmisoikeustilanteesta tähän aihepiiriin liittyen.

Pahoillani olen siitä, ettemme ole pystyneet vastaamaan kaikkiin saamiimme viesteihin tai ehtineet lisäämään kaikkia julkaistaviksi tarkoitetettuja kokemuksia sivuillemme. Kyse ei ole siitä, etteikö meitä kiinnostaisi vaan siitä, että kampanjaa tehdään täysin vapaaehtoisvoimin muiden velvollisuuksien ohessa.

Koen myös että meillä on kehitettävää siinä, että myös vähemmistöihin kuuluvien synnyttäjien kokemukset nousisivat esiin. Tiedämme muualta maailmalta, että rasistiset ennakkoluulot ja tiedostamattomat asenteet, tekevät rodullistetuista ja maahanmuuttaneista synnyttäjistä alttiimpia huonolle kohtelulle. On myös oletettavaa, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuu syrjintää äitiyshuollossa. Suomessakin on tutkimus siitä, miten potilaan sosio-ekonominen asema vaikuttaa hänen saamaansa hoitoon. Näitä kokemuksia emme kuitenkaan onnistuneet tavoittamaan. Syrjintä tai asenteellisuus lihavuuden ja nuoren iän perusteella sen sijaan nousi esiin joissakin kokemuksissa.

Siinä missä media ja synnyttäjät ovat reagoineet ja antaneet oman panoksensa kampanjaan, olen hieman pettynyt siihen, ettemme onnistuneet osallistamaan yhteiskunnallisia keskustelijoita tai poliittiset päättäjiä. Emme oleta kenenkään heti allekirjoittavan kaikkia vaatimuksiamme. Mutta tuntui räikeän ristiriitaiselta, että samaan aikaan, kun Twitter kohisee Alabaman järkyttävästä aborttilaista, naisten oikeuksien loukkaukset, jotka tapahtuvat täällä näin ympäri Suomea eivät saa osakseen huomiota. Synnytysväkivalta on uusi aihe, siihen ei ole yhtä helppo muodostaa kantaa kuin aborttilainsäädäntöön, aihe ei ehkä kosketa henkilökohtaisesti. Silti olin uskonut näkeväni enemmän solidaarisuutta.

Samaan hengen vetoon haluan kiittää kaikkia kampanjaa tukeneita: Aktiivinen synnytys ry:tä, Suomen doulat ry:tä ja kaikki sitä yksityishenkilöinä tukeneita kätilöitä, doulia ja muiden ammattien edustajia sekä kampanjan somessa noteerannutta Naisasialiitto Unionia.

Ja kun kiitoksiin päästiin, aivan erityisesti haluan kiittää kaikkia kokemuksensa jakaneita synnyttäjiä. Ilman teidän rohkeuttanne ja sitä, että olette puhuneet, kirjoittaneet ja antaneet haastatteluja, tätä kampanjaa ei olisi. Kiitos!

Haluan kiittää myös Terveyden ja hyvinvoinninlaitosta, joka ennakkoluuttomasti myöntää ilmiön olemassa olon ja on halukas tutkimaan asiaa edelleen.

Mutta miten tästä eteenpäin? Olemme onnistuneet nostamaan synnytysväkivallan ja eri asteiset loukkaukset keskusteluun ja tutkimuksen kohteeksi, synnytysväkivaltaa kokeneet ovat saaneet äänensä kuuluville ja sanat kokemuksilleen. Seuraavaksi haluamme muutosta.

Synnytysväkivaltaa voidaan ennaltaehkäistä, synnyttäjät voidaan kohdata kunnioittavasti, lakia potilaan oikeuksista voidaan noudattaa, synnytystraumat voidaan tunnistaa ja hoitaa. Tämä edellyttää tutkimusta ja käytäntöjen kriittistä perkaamista, väkivallan aktiivista ennaltaehkäisyä sairaaloiden sisällä, riittäviä resursseja, parennuksia valitusten tekoon ja käsittelyyn sekä palveluita synnytystraumoista kärsiville. Lisäksi synnyttäjien tietoisen suostumuksen vahvistamiseksi synnyttäjillä on oltava mahdollisuus synnytysvalmennukseen ja tietoa oikeuksistaan. Luottamuksellista hoitosuhdetta vahvistetaan kokeilamalla mallia, jossa sama kätilötiimi hoitaa synnyttäjää neuvolasta synnytykseen.

Paljon kysymyksiä jää näidenkin toimenpiteiden jälkeen auki: Miten itsemääräämisoikeuden loukkaukset tulevat otetuksi vakavasti viranomaisille tehdyissä valituksissa? Miten väkivallan tekijät – erityisesti vakavimmissa ja toistuvissa tapauksissa – saadaan vastuuseen? Tulisiko synnytyväkivalta kriminalisoida, kuten joissakin Latinalaisen Amerikan maissa on tehty? Näihin kysymyksiin meillä ei vielä ole vastauksia.

Kiinostuksella odotamme myös keskustelua siitä, miten raiskauksen määritelmän muuttuminen suostumukseen perustuvaksi tarkoittaa synnytysväkivallan kannalta. Vaikuttaa ilmeiseltä, että vakavimmat väkivallanteot, joissa synnyttäjän sukuelimiin on kajottu luvatta tai kiellosta huolimatta, asettuvat tämän jälkeen uuteen valoon.

Miten sinusta synnytysväkivaltaa ehkäistään? Miten varmistetaan jokainen synnyttäjä kohdataan kunnioittaen ja lakia potilaan oikeuksista rikkomatta?

Hyvää juhannusta, lempeyttä ja lepoa toivottaen,
Katri Immonen,
Kampanjan toinen koordinaattori

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *